Taistellen sortajaluokkia vastaan ihmiskunta on kasvanut, varttunut voimissaan. Orja ja herra, rahvas ja riistäjä aina on kamppailleet ihmisen työstä, metsänriistasta, mehusta maan. Luokat on nousseet luokkia vastaan, kansat on teurastuskentille viety, johdettu nälkään ja painettu kurjuuteen. Julmin katsein kansoja vastassa seissyt on vainoojavaltias polkien ihmisen oikeudet, kahlinnut itsensä ihmisen painaen kääpiöpäähänsä valhesuuruuden kunniaseppeleen. Kansan voima on kuitenkin ääretön. Miljoonat kerrat lyötynä maahan se noussut on jälleen ja ryhtynyt hyökkäykseen. Kansan voima on rajaton. Kansa nousee ja riveistään nostaa edelläkävijät, väkevät nerot ja kansansankarit, jotka sen johtavat vapauteen. Jos kansansuuruuden äärettömyyden runossa ilmaista vois, jos ihmisen ylimmän ylistyslaulun tohtisin laulaa, niin kädestä värisevästä kynän heittäisin kauaksi pois. En miettisi sanojen soinnun, en lauseiden runollisuutta. Minä antaisin runolle sisällön uuden ja voittoihin ryntäävän rytmin. On rajaton kansojen suuruus ja ihmisen työn ylevyys. Sitä vertauskuvin ei ilmaista voi. Minä tahtoisin lauluni sankarin kuvata yhdellä sanalla, jossa on teräksen lujuus ja sointu niin puhdas kuin ihmisyys. Sanan yhden vain sinkoisin maailmaan, sanan, jossa on Marxin nerouden painavuus, tiedon pohjaton lähde, palkkaorjien taistelutahto ja voittoisan kapinan, kumousaatteiden ankaruus. Sanan yhden vain sinkoisin, jossa on Engelsin kaikentietävä henkinen ylemmyys, tyhmyydet tappava iva, dialektiikan lakien luonnonvoima ja järkähtämättömyys. Sanan yhden vain sinkoisin, jossa on Leninin kaikentutkiva tieteiden yleistys, mietteen ja työn proletaarinen vauhti ja kiivaus, johtajan tarmo, ylipäällikön tyyneys, tekojen, valtava pyörremyrsky, taistelun riemullisuus, tappion hetkellä voitonvarmuus ja uskollisuus, voittojen keskellä korskeilemattomuus. Yhdellä sanalla laulaa tahtoisin yhdestä miehestä, luokkamme lujuuden vertauskuvasta. |
Miehestä, joka on vainovuosina kestänyt vankilat, karkoituksen vaivat ja vastukset, Siperian yöt ja pakkaset. Yhdellä sanalla tahtoisin virittää maailman suurimman säveleen miehestä, joka on kansansa voimalla katkaissut kahleet kansoilta maapallon suurimman maan. Miehestä, joka on maailman muiltakin ääriltä surmaava kapitalistisen hirviön, riiston, ja sorron ilmestyskirjanpedon, johtava kaikki kansat pääoman herruuden synkästä yöstä sosialististen neuvostovaltojen aurinkokuntaan. Yksi on sana kaikille kansoille, jotka on suistettu pääomanherrojen orjuuteen. Yhdestä sanasta taistelumarssin ja sankarilaulun kaikille pääomanorjille teen. Se on työmiehen tunnus. Se on peltojen kyntäjän lunastussana, sytyttävä sotahuuto, jota toistavat miljoona-armeijain urheat soturit, eteenpäin taivaalla, merellä, maalla ryntäävät vapausrykmentit. Se sana on nimi. Se on kansojen taisteluveljeyden lippu. Se Moskovan Kremlistä hohtaa kuin kointähti. Sen loisteesta kirkastuu itä ja länsi, etelän seudut ja maapallon Pohjoinen piiri. Ja jokainen, joka tuon valon on näkevä olkoonpa, että hän heikko on ollut kuin Suomeni, synnyinmaani kansa, sen jälkeen on oleva suuri ja väkevä, suistava sortajat, karkoittava kahlitsijansa. Siis kansojen suuruutta julistaa tahdon pois viskaten kynäni kädestä värisevästä. On lyyrani heikko. Ei riitä sen säveleet. Sanan yhden ja ankaran sinkoan päin vihamiestä kuin pommin, joka tuhoaa sortajan linnakkeet. Sanan lausun vain yhden, yksinkertaisen, ystävällisen: Stalin! Yhden nimessä kansojen taisteluveljeys, vapaussotien sankarilaulu, valtava niinkuin maailman- vallankumous, sen voittojen juhla, loistava niinkuin linnunrata, maailmankaikkeuden ikuinen ilotulitus. |
Armas Äikiän vuonna 1945 sanoittama Karjalais-Suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan hymni.
Moscow News'in 1.1.1940 julkaisemat onnittelusähkeet Stalinille (kolme ensimmäistä).
Paluu historiasivuille.