Taistellen sortajaluokkia vastaan
ihmiskunta
on kasvanut, varttunut voimissaan.
Orja ja herra,
rahvas ja riistäjä
aina on kamppailleet
ihmisen työstä, metsänriistasta,
mehusta maan.
Luokat on nousseet
luokkia vastaan,
kansat on teurastuskentille viety,
johdettu nälkään ja painettu
kurjuuteen.
Julmin katsein
kansoja vastassa
seissyt on vainoojavaltias
polkien ihmisen oikeudet,
kahlinnut itsensä ihmisen
painaen kääpiöpäähänsä
valhesuuruuden kunniaseppeleen.
Kansan voima on kuitenkin ääretön.
Miljoonat kerrat
lyötynä maahan
se noussut on jälleen ja ryhtynyt
hyökkäykseen.
Kansan voima on rajaton.
Kansa nousee
ja riveistään nostaa
edelläkävijät,
väkevät nerot
ja kansansankarit,
jotka sen johtavat vapauteen.
Jos kansansuuruuden
äärettömyyden
runossa ilmaista vois,
jos ihmisen ylimmän ylistyslaulun
tohtisin laulaa,
niin kädestä värisevästä
kynän heittäisin kauaksi pois.
En miettisi sanojen soinnun,
en lauseiden runollisuutta.
Minä antaisin runolle sisällön uuden
ja voittoihin ryntäävän rytmin.
On rajaton kansojen suuruus ja
ihmisen työn ylevyys.
Sitä vertauskuvin ei ilmaista voi.
Minä tahtoisin lauluni sankarin
kuvata
yhdellä sanalla,
jossa on teräksen lujuus
ja sointu niin puhdas kuin ihmisyys.
Sanan yhden vain sinkoisin
maailmaan,
sanan, jossa on Marxin
nerouden painavuus,
tiedon pohjaton lähde,
palkkaorjien taistelutahto
ja voittoisan kapinan, kumousaatteiden
ankaruus.
Sanan yhden vain sinkoisin, jossa on
Engelsin
kaikentietävä henkinen ylemmyys,
tyhmyydet tappava iva,
dialektiikan lakien luonnonvoima
ja järkähtämättömyys.
Sanan yhden vain sinkoisin, jossa on
Leninin
kaikentutkiva tieteiden yleistys,
mietteen ja työn
proletaarinen vauhti ja kiivaus,
johtajan tarmo, ylipäällikön tyyneys,
tekojen, valtava pyörremyrsky,
taistelun riemullisuus,
tappion hetkellä
voitonvarmuus ja uskollisuus,
voittojen keskellä
korskeilemattomuus.
Yhdellä sanalla
laulaa tahtoisin
yhdestä miehestä,
luokkamme lujuuden vertauskuvasta.
|
Miehestä, joka on vainovuosina
kestänyt vankilat,
karkoituksen
vaivat ja vastukset,
Siperian yöt ja pakkaset.
Yhdellä sanalla
tahtoisin virittää
maailman suurimman säveleen
miehestä, joka on kansansa voimalla
katkaissut kahleet
kansoilta maapallon suurimman maan.
Miehestä, joka on maailman muiltakin
ääriltä
surmaava
kapitalistisen hirviön,
riiston, ja sorron ilmestyskirjanpedon,
johtava
kaikki kansat
pääoman herruuden
synkästä yöstä
sosialististen
neuvostovaltojen
aurinkokuntaan.
Yksi on sana
kaikille kansoille,
jotka on suistettu
pääomanherrojen orjuuteen.
Yhdestä sanasta
taistelumarssin
ja sankarilaulun
kaikille pääomanorjille teen.
Se on työmiehen tunnus.
Se on peltojen kyntäjän lunastussana,
sytyttävä
sotahuuto, jota toistavat
miljoona-armeijain urheat soturit,
eteenpäin taivaalla,
merellä,
maalla
ryntäävät vapausrykmentit.
Se sana on nimi.
Se on kansojen taisteluveljeyden
lippu.
Se Moskovan Kremlistä
hohtaa kuin
kointähti.
Sen loisteesta kirkastuu itä ja länsi,
etelän seudut ja maapallon Pohjoinen
piiri.
Ja jokainen, joka tuon valon on
näkevä
olkoonpa, että hän heikko on ollut
kuin Suomeni, synnyinmaani kansa,
sen jälkeen on oleva suuri ja väkevä,
suistava sortajat, karkoittava
kahlitsijansa.
Siis kansojen suuruutta
julistaa tahdon
pois viskaten kynäni
kädestä värisevästä.
On lyyrani heikko. Ei riitä sen
säveleet.
Sanan yhden ja ankaran sinkoan
päin vihamiestä kuin pommin,
joka tuhoaa sortajan linnakkeet.
Sanan lausun vain yhden,
yksinkertaisen,
ystävällisen:
Stalin!
Yhden nimessä
kansojen taisteluveljeys,
vapaussotien sankarilaulu,
valtava niinkuin maailman-
vallankumous,
sen voittojen juhla,
loistava
niinkuin linnunrata,
maailmankaikkeuden
ikuinen ilotulitus.
|
Armas Äikiän vuonna 1945 sanoittama Karjalais-Suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan hymni.
Moscow News'in 1.1.1940 julkaisemat onnittelusähkeet Stalinille (kolme ensimmäistä).
Paluu historiasivuille.